Jäteveden käsittely (pääasiassa yhdyskuntajätevesi ja osa teollisuusjätevesistä) voidaan yleensä jakaa kolmeen tasoon vaaditun käsittelyasteen perusteella.
Primäärikäsittelyn tarkoituksena on poistaa kiintoaineet jätevedestä. Fysikaalisia hoitomenetelmiä käytetään yleisesti tähän tarkoitukseen. Tyypillisesti ensikäsittelyn jälkeen suspendoituneen kiintoaineen poistoaste on 70–80 %, kun taas biokemiallisen hapenkulutuksen (BOD) poistoaste on vain noin 25–40 %, mikä johtaa alhaiseen jäteveden puhdistumiseen.
Toissijaisella käsittelyllä pyritään poistamaan jätevedestä merkittävästi orgaanisia epäpuhtauksia. Esimerkiksi jälkikäsittelyn jälkeen jäteveden BOD:sta voidaan poistaa 80–90 %. Esimerkiksi käsitellyn yhdyskuntajäteveden BOD-pitoisuus voi olla alle 30 mg/l. Useimmat aerobiset biologiset käsittelyyksiköt voivat täyttää tämän vaatimuksen.
Tertiäärisellä käsittelyllä pyritään poistamaan edelleen epäpuhtauksia, joita sekundäärikäsittely ei onnistunut poistamaan, mukaan lukien orgaaniset aineet, fosfori, typpi ja liukoiset epäorgaaniset aineet, joita mikro-organismit eivät ole kyenneet hajottamaan. Kolmannen asteen hoito on synonyymi edistyneelle hoidolle, mutta nämä kaksi eivät ole täysin identtisiä. Tertiäärinen käsittely on ylimääräinen käsittelyyksikkö tai -järjestelmät, jotka lisätään sekundaarikäsittelyn jälkeen tiettyjen epäpuhtauksien, kuten fosforin ja typen, poistamiseksi jätevedestä. Edistynyt käsittely puolestaan on usein lisäyksikkö tai järjestelmä, joka lisätään toissijaisen käsittelyn jälkeen jäteveden kierrätystä ja uudelleenkäyttöä varten. Tertiäärinen käsittely on kalliimpaa ja monimutkaisempaa hallita, mutta siinä hyödynnetään täysimääräisesti vesivaroja. Muutamat maat ovat rakentaneet joitakin tertiäärisiä jätevedenpuhdistamoita.
